Koko sivun artikkeli Helsingin Sanomissa sunnuntaina 27.12.1981  

Kuoleman Juhla

Yli tuhat vuotta sitten, vuosina 921-922 arabialainen tutkimusmatkaaja Ahmed Ibn Fadlan teki ainutlaatuisen retken rusien maailmaan. Rusien oma­peräinen viikinkiheimo asusteli tuolloin Volgan suistossa. Ibn Fadlanin retkikunta matkasi Bagdadista henkeäsalpaavia seikkailuja kokien yli Zagros-vuorien Teherania kohtia, minkä jälkeen tutkimusmatkaajat aavikoita ja aroja samoiltuaan saapuivat viimein Volgalle. Aikaa matkaan kului lähes vuosi. 

Ibn Fadlanin matkakertomus on hämmästyttävän tarkka kuvaus heimon tavoista. Suurin osa tästä harvinaisesta silminnäkijäkuvauksesta keskittyy rusilaisen kuoleman juhlaan. Eriskummalliset uskonnollis-maagiset tavat on merkitty muistiin pienimpiä yksityiskohtia myöten. 

Hautausseremoniat kestivät päiväkausia alkaen korkea-arvoisen vainajan maahanpanemisella, edeten ylöskaivamiseen ja päätyen viimein polttohautaukseen yhdessä henkensä uhranneen orjattaren rinnalla.  Riettaalta vaikuttavan orjattaren hyväksikäytön lisäksi hautajaisvieraat ryyppäsivät vanhan tavan mukaan kolmasosan vainajan omaisuudesta.  Ibn Fadlanin muistiinpanojen mukaan rusit käyttivät muulloinkin tolkuttomasti humalluttavia juomia.

Ibn Fadlan ylistää rusien ulkonäköä ja sanoo, ettei hän ole koskaan nähnyt ihmisiä, joilla olisi niin täydellinen ruumiinrakenne kuin heillä. "He ovat pitkiä kuin taatelipalmut, vaaleatukkaisia ja vereviä", hän kirjoittaa. Mutta Ibn Fadlanin mielestä rusit ovat myös likaisinta väkeä mitä Allah on koskaan luonut. Puistattavia yksityiskohtia kaihtamatta hän kuvailee heimon peseytymisperinteitä.

Ibn Fadlanin johtaman tutkimusretken suojelijana oli Bagdadin kalifi Al Muqtadir ja hänen visiirinsä, jotka 921. päättivät lähettää retkikunnan Volgan varsilla asuvien bolgaarien luo. Retken kokemuksia Ibn Fadlan kuvaa Risala-nimisessä matkakirjassaan, johon sisältyy yhtenä osana kertomus ruseista.

 Ibn Fadlanin yli tuhat vuotta vanha kertomus ruseista on käännetty nyt ensimmäistä kertaa suomeksi arabialaisesta alkutekstistä. Sana rus on todennäköisesti perua sanasta Roslagen, Ruotsin Itämeren rannikko Tukholmasta Gävleen.

Otteen ovat arabien kielestä suomentaneet arabian kielen lehtori Faruk Abu Chacra ja teologian maisteri Jorma Salminen.

Volgan viikingit, rusit, olivat hurjaa heimoa, jonka eriskummallisia tapoja tutkimusmatkaaja Ibn Fadlan kuvaa matkakertomuksessaan.  Tutkimusmatka alkoi Bagdadista ja jatkui vaikeakulkuisessa maastossa kohti Volgaa, jonne saavuttiin vuoden vaelluksen jälkeen.  Katkelma Fadlanin kertomuksesta löydettiin Meshedin kaupungista Iranista 1923 eli tuhat vuotta myöhemmin

Minä näin rusien tulevan  kauppatavaroineen ja astuvan maihin Itil-joen (Volga) rannalle. En ole koskaan ennen nähnyt ihmisiä, joilla olisi niin täydellinen ruumiinrakenne kuin heillä. He ovat pitkiä kuin taatelipalmut, vaaleatukkaisia ja vereviä. He eivät pukeudu qurtaqeihin (jakku) eivätkä kaftaaneihin. Miesten asuna on sen sijaan puku, johon he verhoavat puolet ruumiistaan, niin että käsivarsi jää paljaaksi.

Heillä on kaikilla aseinaan kirves, miekka ja veitsi, joita he kantavat aina mukanaan. Miekat on frankkilaisen mallin mukaan, ne ovat leveitä ja niissä on veriurat.  Rusit ovat maalanneet ihoonsa kaulasta varpaisiin puunvihreitä kuvia ja heissä on monenlaisia tatuointeja.

Naisilla on povellaan joko rautainen, hopeinen, kuparinen tai kultainen kotelo aina miehensä varallisuudesta ja asemasta riippuen. Kotelon vieressä on rengas ja siinä veitsi, myös povelle kiinnitettynä. Kaulassa heillä on kultainen tai hopeinen kaularengas. Jos miehellä on rahaa kymmenentuhatta dirhamia, hän teettää naiselleen kaksi kaularengasta. Niinpä jokaista kymmentätuhatta dirhamia kohden valmistetaan uusi kaularengas. Joskus voi jollakin naisella nähdä monta rengasta. Heidän arvostetuimmat korunsa on tehty vihreistä emalihelmistä, joita heillä on laivoissaan ja joilla he kerskailevat. He ostavat helmiä dirhamilla kappale ja tekevät niistä kaulanauhoja naisilleen.

Rusit ovat likaisinta väkeä, mitä Allah on koskaan luonut. He eivät pyyhi itseään virtsaamisen ja ulostamisen jälkeen. He eivät peseydy sukupuoliyhteyden jälkeen eivätkä pese käsiään, noustuaan aterialta. He ovat tyhmiä kuin aasit. He tulevat kaukaisesta kotimaastaan ja ankkuroivat laivansa Itil-joelle, joka on suuri virta. Sen rantaan he rakentavat suuria puutaloja, ja kuhunkin taloon majoittuu kymmenen - kaksikymmentä henkeä. Jokaisella on lavitsa, jolla hän istuu. Ruseilla on mukanaan kauniita orjattaria, joita he myyvät kauppamiehille. Kun joku ruseista ryhtyy rakastelemaan orjattarensa kanssa, hänen toverinsa katselee vierestä. Joskus kaikki muutkin seuraavat esimerkkiä toinen toisensa jälkeen. Saattaa käydä niin, että kun kauppamies saapuu taloon ostamaan joltakulta rusilta orjatarta, hän näkeekin tämän lemmenleikissä orjattarensa kanssa, eikä rusi keskeytä toimitusta ennen kuin on tyydyttänyt tarpeensa.

He pesevät toki joka päivä kasvonsa ja tukkansa, mutta mitä likaisimmassa ja saastaisimmassa vedessä. Pesu tapahtuu näin: Orjatar tulee varhain joka aamu mukanaan suuri vesiastia. Hän ojentaa sen herralleen, joka pesee siinä kätensä kasvonsa ja tukkansa. Sitten tämä kampaa hiuksensa astiassa olevalla kammalla, niistää nenänsä ja sylkee astiaan. Hän jättää veteen kaiken saastan itsestään. Kun hän ei enää tarvitse vettä, kantaa orjatar astian seuraavana vuorossa olevalle, ja tämä tekee samoin kuin toverinsa. Näin orjatar kantaa astian vuorotellen toiselta toiselle, kunnes hän on käynyt läpi kaikki talossa ohjat ja jokainen heistä on niistänyt ja sylkenyt veteen ja pessyt siinä kasvonsa ja tukkansa.

Kun rusit saapuvat laivoineen satamaan, menevät kaikki maihin. Kullakin rusilla on mukanaan leipää, lihaa, sipulia, maitoa ja nabidia (vahvaa, juovuttavaa Simaa). Hän menee korkean maahan pystytetyn puupaalun luo, jossa on ikään kuin ihmiset kasvot.  Paalun ympärillä on pieniä kuvapatsaita ja niiden takana korkeita, maahan pystytettyjä puupaaluja. Hän menee suurimman patsaan luo, heittäytyy maahan sen eteen ja sanoo: "Oi Herra, olen tullut kaukaisesta maasta, ja minulla on mukanani niin ja niin monta orjatarta ja niin ja niin monta soopelinnahkaa. Hän luettelee kaikki mukanaan tuomansa tavarat. "Minä tulin Sinun luoksesi mukanani tämä lahja."

Sitten hän jättää lahjansa puupaalujen juurelle ja sanoo: "Minä toivon, että Sinä lähetät luokseni kauppamiehen, jolla on paljon dinaareja ja dirhameja ja joka ostaa minulta mitä minä tahdon eikä sano minulle missään asiassa vastaan." Sitten hän menee pois. Jos hänen kauppansa käy huonosti ja se kestää liian kauan, hän palaa takaisin mukanaan toinen tai joskus kolmaskin lahja. Jos hänellä kuitenkin on edelleen vaikeuksia, hän tuo jokaiselle näistä pienistä patsaista lahjan ja pyytää patsaita puhumaan puolestaan. Hän näet uskoo, että ne ovat hänen Herransa vaimoja, tyttäriä ja poikia.

Hän pyytää apua vuorotellen jokaiselta patsaalta ja nöyrtyy niiden edessä. Jos taas hänen kauppansa käy hyvin ja hän saa tavaransa myydyksi, hän sanoo: "Jumalani on täyttänyt toiveeni, ja minun täytyy korvata se hänelle." Niinpä hän ottaa joukon lampaita ja lehmiä, tappaa ne ja uhraa osan lihasta almuina ja vie loput lihat suuren puupaalun ja sen ympärillä olevien pienempien paalujen väliin. Hän ripustaa lehmien ja lampaiden päät tähän paaluun, joka on isketty maahan. Yöllä tulivat koirat ja söivät kaiken. Aamulla hän sanoo: Totisesti jumalani on tyytyväinen minuun, sillä hän söi lahjani!"

Kun joku heistä sairastuu, hänelle pystytetään teltta  jonnekin lähistölle. He vievät hänet sinne ja jättävät hänelle vähän vettä ja leipää. He eivät mene häntä lähelle, eivät edes puhu hänelle eivätkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan koko hänen sairautensa aikana erityisesti jos hän on heikossa kunnossa tai jos hän on orja. Mikäli sairas paranee ja nousee jalkeille, hän palaa takaisin toisten luo. Jos hän sattuu kuolemaan, hänet poltetaan, mutta jos kyseessä on orja, hänen ruumiinsa jätetään heitteille, ja koirat ja petolinnut syövät hänet.

Jos varas tai rosvo saadaan kiinni, hänet viedään paksun puun alle, hänen kaulaansa pannaan vahva köysi ja hänet hirtetään. Hänet jätetään puuhun riippumaan, kunnes hänen ruumiinsa lahoaa tuulessa ja sateessa.

Minulle kerrottiin, että rusit suorittavat monenlaisia seremonioita päällikön kuollessa, joista polttaminen on vain yksi. Halusin mielelläni osallistua näihin seremonioihin. Lopulta sainkin tietää että eräs korkea-arvoinen heimon jäsen oli kuollut.

Vainaja pantiin hautaan, joka peitettiin kymmeneksi päiväksi, kunnes hänelle oli leikattu ja ommeltu vaatteet. Köyhälle valmistetaan pieni laiva, jossa hänet poltetaan. Jos kuollut on rikas, hänen omaisuutensa kootaan ja jaetaan kolmeen osaan. Yksi kolmasosa menee hänen omaisilleen. Toisella kolmasosalla kuolleelle valmistetaan vaatteet ja lopulla ostetaan nabidia, jota juodaan sinä päivänä, jolloin hänen orjattarensa antaa henkensä ja hänet poltetaan herransa kanssa. Rusit käyttävät nabidia tolkuttomasti. Sitä juodaan päivin ja öin, ja joskus käy niin, että joku heistä kuolee malja kädessään.

Kun joku heidän päälliköistään kuolee, hänen sukulaisensa kysyvät orjattarilta ja orjilta: "Kuka teistä tahtoo kuolla hänen kanssaan?" Silloin joku heistä vastaa "Minä."  Kun hän on sanonut tämän, hänen on pysyttävä sanassaan. Hänellä ei ole oikeutta koskaan perua lupaustaan, ja vaikka hän haluaisi, sitä ei sallittaisi. Useimmat, jotka tekevät näin, ovat orjattaria.

Kun siis edellä mainitsemani mies oli kuollut, hänen orjattariltaan kysyttiin. "Kuka tahtoo kuolla hänen kanssaan?" Eräs heistä vastasi: "Minä." Silloin kaksi muuta orjatarta sai tehtäväkseen vartioida häntä ja seurata häntä kaikkialle, minne hän menikin. He pesivät jopa hänen jalkansa omin käsin. Sitten ryhdyttiin hoitamaan kuolleeseen liittyviä asioita. Vainaalle valmistettiin vaatteita ja kaikki tarpeellinen pantiin järjestykseen. Orjatar joi ja lauloi kaiket päivät onnellisessa odotuksessaan.

Kun tuli päivä, jolloin kuollut ja hänen orjattarensa oli määrä polttaa, menin joen rantaan paikalle, jossa vainajan laiva oli. Se oli vedetty maihin ja maahan oli isketty pystyyn neljä koivupaalua. Niiden ympäri oli lisäksi tehty ikään kuin suuret puusillat. Sitten laiva vedettiin näille puutelineille. Ihmiset alkoivat kulkea sinne tänne puhuen kieltä, jota en ymmärtänyt.

Kuollut oli vielä haudassaan, sillä häntä ei ollut nostettu ylös. Rusit toivat paikalle makuulavitsan ja asettivat sen laivaan He panivat sen päälle bysanttilaisesta brokadikankaasta (dibag) tehtyjä peitteitä ja tyynyjä. sitten paikalle tuli eräs vanha nainen, jota he kutsuvat "Kuoleman enkeliksi", ja hän levitti mainitut peitteet lavitsalle. Juuri tämä nainen huolehtii vainajalle valmistettavista vaatteista ja tämän kuntoon panemisesta seremonioita varten. Juuri hänen tehtävänään on surmata orjattaret.

Minä näin, että hän oli vanha noita-akka, vahva ja julmannäköinen. Kun rusit tulivat haudalle, he poistivat mullan puukehikon päältä, joka kannettiin pois. Vainaja nostettiin haudasta niissä vaatteissa, jotka olivat olleet hänen päällään hänen kuollessaan. Näin että ruumis oli mustunut pakkasessa. Hautaan oli pantu nabidia, hedelmiä ja 'harppu' (tanbur). Nyt kaikki ne otettiin pois.

Ruumis ei haissut, eikä siinä ollut tapahtunut mitään muutosta, paitsi että sen väri oli muuttunut. Kuolleen päälle puettiin housut, säärystimet, kengät, qurtaq ja brokadikankainen kultaisilla napeilla varustettu kaftaani. Hänen päähänsä pantiin brokadikankaasta tehty soopelinnahkareunainen lakki. Sitten hänet kannettiin laivaan pystytettyyn majaan, pantiin istumaan lavitsan päällä oleville peitteille ja tuettiin tyynyillä.

He toivat mukanaan nabidia, hedelmiä ja myrttejä. Ne asetettiin vainajan viereen. Sitten haettiin leipää, lihaa ja sipulia, jotka heitettiin hänen eteensä. Sen jälkeen paikalle tuotiin koira, joka halkaistiin kahtia ja pantiin laivaan. Kaikki hänen aseensa kannettiin hänen viereensä. Sitten tuotiin kaksi ratsua, jotka juoksutettiin hikisiksi. Ne hakattiin kahtia miekalla ja niiden lihat pantiin laivaan. Samoin tuotiin kaksi lehmää, jotka hakattiin kappaleiksi ja pantiin laivaan. Lopulta otettiin kukko ja kana, jotka tapettiin ja viskattiin laivaan.

Orjatar, joka halusi kuolla, kuljeskeli ympäriinsä. Hän meni sisään majasta toiseen, ja kunkin majan isäntä makasi hänen kanssaan ja sanoi: "Sano herrallesi: 'Olen tehnyt tämän rakkaudesta sinuun.' "

Kun tuli perjantai-ilta, orjatar vietiin jonkin rakennelman  luo, joka muistutti ovenkarmia. Hänet asetettiin seisomaan miesten kämmenten päälle, jotta hän ylettyisi tähän karmiin. Hän puhui jotakin itsekseen. Hänet laskettiin alas ja nostettiin ylös uudelleen, ja hän teki samoin kuin ensimmäisellä kerralla. Hänet laskettiin taas alas ja nostettiin ylös kolmannen kerran, ja hän teki samoin kuin kahdella aikaisemmallakin kerralla.

Sitten hänelle tuotiin kana. Hän leikkasi siltä pään poikki ja viskasi sen pois. He ottivat kanan ja heittivät sen laivaan. Silloin kysyin tulkilta, mitä oikein oli tekeillä. Hän vastasi: "Ensimmäisellä kerralla, kun hänet nostettiin ylös, hän sanoi: 'Tuolla näen isäni ja äitini.' Toisella kerralla hän sanoi: 'Tuolla näen istumassa kaikki kuolleet sukulaiseni.' Kolmannella kerralla hän sanoi: 'Näen herrani istuvan paratiisissa. Paratiisi on vihreä ja kaunis. Herrani luona on miehiä ja orjia, ja hän kutsuu minua. Viekää minut hänen luokseen!'"

Niin he lähtivät orjattaren kanssa kohti laivaa. Hän otti pois molemmat rannerenkaansa ja antoi ne vanhalle naiselle, jota kutsuttiin "Kuoleman enkeliksi" ja joka tulisi hänet surmaamaan. Samoin hän otti pois molemmat nilkkarenkaansa ja ojensi ne niille kahdelle orjattarelle, jotka olivat häntä palvelleet. He olivat "Kuoleman enkelin" tyttäriä. Sen jälkeen hänet nostettiin laivaan, mutta hänen ei annettu vielä mennä sisään majaan.

Paikalle tuli miehiä, joilla oli mukanaan kilvet ja puukeppejä. Orjattarelle ojennettiin malja nabl, ja hän lauloi ja joi sen tyhjäksi. Tulkki sanoi minulle: "Hän jättää näin jäähyväiset ystävättärilleen." Sitten hänelle annettiin vielä toinen malja, jonka hän otti, ja hän lauloi pitkän aikaa.

Vanha nainen hoputti häntä saadakseen hänet juomaan maljan tyhjäksi ja menemään majaan, jossa hänen herransa ruumis makasi. Huomasin, kuinka orjatar alkoi epäröidä ja viivyttää majaan menoaan. Hän pisti ensin päänsä sisään majan oviaukosta. Silloin vanha nainen otti häntä niskasta ja vei hänet majaan. Miehet alkoivat lyödä kepeillä kilpiinsä, jottei hänen kirkumistaan kuuluisi ja muut orjattaret eivät pelästyisi ja kieltäytyisi seuraamasta kerran isäntiään kuolemaan. Tämän jälkeen majaan meni kuusi miestä, ja he kaikki makasivat orjattaren kanssa. Sitten he panivat hänet makaamaan kuolleen herransa viereen. Kaksi heistä otti kiinni hänen jaloistaan ja kaksi hänen käsistään. Vanha nainen, jota kutsuttiin "Kuoleman enkeliksi", kietoi hänen kaulansa ympäri köyden ja ojensi sen päät kahdelle jäljellä olevalle miehelle, jotta he vetäisivät niistä. Nainen otti leveäteräisen tikarin ja iski sen useita kertoja orjattaren kylkiluiden väliin samalla kun molemmat miehet kuristivat häntä köydellä, kunnes hän oli kuollut.

Tämän jälkeen lähin sukulainen meni kuolleen luo, otti puunkappaleen ja sytytti sen tuleen. Sitten hän kulki takaperin niska laivaa ja kasvot kansaa kohti. Toisessa kädessään hänellä oli palava puunkappale, ja toista hän piti sukupuolielintensä edessä. Hän oli ilkosen alasti. Kun hän oli laskeutunut laivasta, hän sytytti laivan alla olevat puut, jotka oli tuotu sinne sen jälkeen, kun surmattu orjatar oli pantu herransa viereen. Sitten väki toi sytykkeitä ja lisää polttopuita. Kaikilla oli kädessään palava puusoihtu. He heittivät soihdut laivan alla olevien puiden päälle, niin että ne syttyivät ja tuli tarttui laivaan, siinä olevaan majaan, mieheen ja hänen orjattareensa ja kaikkeen mitä laivassa oli. Silloin alkoi puhaltaa tuima ja ankara tuuli, niin että tulenlieskat kohosivat yhä korkeammalle ja laiva alkoi roihuta ilmiliekeissä.

Vieressäni seisoi eräs rusilaismies, ja kuulin hänen puhuvan mukanani olevan tulkin kanssa. Kysyin tulkilta, mitä mies oli hänelle puhunut. Hän kertoi miehen sanoneen: "Te arabialaiset olette tyhmiä..."  Kysyin: "Kuinka niin?" Hän vastasi: "Te otatte kaikkein rakastetuimman ja arvostetuimman ihmisen ja heitätte hänet hautaan, jossa hyönteiset ja madot syövät hänet. Me sen sijaan poltamme vainajamme yhdessä silmänräpäyksessä, niin että hän pääsee hetkessä paratiisiin." Ja rusi päästi hillittömän naurun. Kun tiedustelin häneltä vielä tästä asiasta, hän sanoi: "Koska hänen Herransa rakasti häntä, hän lähetti tuulen, joka vei hänet hetkessä pois." - Eikä todella kulunut kuin hetki, kun laiva, puut ja orjatar ja hänen herransa olivat muuttuneet tuhkaksi ja tomuksi.

Sen jälkeen he loivat joen rannalle, paikalle, jossa laiva oli ollut, pyöreän kummun. Sen keskelle pystytettiin suuri koivupaalu. Sitten he kaiversivat siihen sekä miehen että rusien kuninkaan nimet ja lähtivät pois.

Rusien kuninkaalla on tapana pitää luonaan linnassa asumassa neljäsataa miestä, jotka ovat hänen urhoollisimpia seuralaisiaan ja joihin hän luottaa. He ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan hänen puolestaan. Kullakin heistä on orjatar, joka palvelee häntä, pesee hänen tukkansa ja valmistaa hänen ateriansa, sekä toinen orjatar, jonka kanssa hän makaa. Nämä neljäsataa miestä istuvat kuninkaan valtaistuimen juuressa. Valtaistuin on suuri ja jalokivin koristettu. Valtaistuimella kuninkaan kanssa istuu neljäkymmentä orjatarta. He ovat hänen vuodekumppaneitaan. Joskus kuningas saattaa maata jonkun orjattaren kanssa seuralaistensa nähden, kuten olemme jo maininneet mutta hän ei astu silloinkaan alas valtaistuimeltaan. Kun kuningas tekee tarpeensa, hän käyttää alusastiaa. Kun hän haluaa ratsastaa, tuodaan hänen ratsunsa aivan valtaistuimen viereen, ja hän nousee siltä ratsunsa selkään. Kun hän haluaa alas, hänen ratsunsa viedään taas valtaistuimen luo, kunnes hän voi laskeutua ratsunsa selästä. Kuninkaalla on sijainen, joka johtaa sotajoukkoja, taistelee vihollisia vastaan ja edustaa kuningasta alamaisten edessä.