Ylös Evakkojen asuttaminen   Evakkomatkat

Lähtö Uudenkirkon Kaipialasta (Aarne Rusin muistelma)
Evakkomatka Hellin Mäkilä s. Rusi muistelemana
Ensimmäinen evakkotaival 1939-1942
Toinen evakuointi 1944
Evakkojen asuttaminen
prokarelia evakkomuistelut

Tälle sivulle kaipaan lisää tietoja ja muisteluja sekä evakkomatkoista että sijoituskohteista.  Osassa sijoituspaikoista perhe on asunut jopa vuosia ja nuorten lasten kesken näistä on varmasti muodostunut tärkeitä lapsuuden paikkoja.  Kaikki muistelmat ja kommentit ovat jälleen tarpeen.

Toivottavasti pääsemme jossakin sopivassa vaiheessa tutustumaan tarkemmin Alma ja Viljam Rusin perheen evakkotaipaleeseen liittyviin paikkoihin ja saamme jaettua täsmällisempää tietoa tämän sivuston kautta.

Ensimmäinen evakkotaival 1939-1942

Uudenkirkon Kaipialan kylästä, 30.11.1939 Aleksanteri Kankaisen pihasta lähdettyä Alma Rusin ja perheen evakkomatka jatkui ensin Patrun parantolaan, josta jatkettiin parin päivän päästä 1.12.1939 Perkjärven asemalle, asemapäällikön kotiin. Täältä siirryttiin junamatkan jälkeen Hietasen asemalle lähelle Mikkeliä.  Hietasen asemalta perhe noudettiin muutaman päivän kuluttua hevoskyydillä isäntä Otto Hyyryläisen ja hänen vaimonsa Hiljan luokse Lahnaniemeen, noin 5-6 km asemalta. 

Hyyryläisten luona perhe viipyi talven aina  talvisodan loppuun asti maaliskuussa 1940.  Viljam Rusin vieraillessaan perheen luona lomalla tuli määräys muuttaa Lavialle.  Muuton tarkoitus on edelleen vähän epäselvä. Se oli kuitenkin hyvään aikaan, Viljam sai lomallaan olla muuttamassa perhettä. Hän sai Lavialla lomaansa vähän pidennystä ja voi suorittaa muuton loppuun. Koska oli jo rauha, niin muutaman viikon kuluttua hän pääsi siviiliin ja näin jatkui evakkotie.  Keväällä 1940 huhti-toukokuussa perhe muutettiin edelleen Nurmijärvelle, Puokan kartanoon Valkijärven kylässä, jossa heillä oli hyvä olla vuosina 1940-1941.   Aarne kävi Viljamin kanssa halon teossa kesän ja talven. Peltoa raivattiin ja välillä oltiin kartanossa muissa töissä. Tehtiin töitä pitkiä päiviä, koska perhe oli suuri. Keväällä 1941 heidät siirrettiin pois Nurmijärveltä jossa oli viihdytty oikein hyvin. Myös uusi sijoituskunta Tarvasjoki otti perheen hyvin vastaan, siellä oli paljon hyviä ihmisiä. Siellä perhe sijoitettiin autiotaloon Seppälän kylässä.  Aarne ja Viljam hakeutuivat heti ansiotöihin, pääasiassa Auran nahkatehtaaseen. Tätä seesteistä kautta ei kuitenkaan kestänyt kauan.

Tuli taas sota. Kesäkuussa Viljamille tuli kolmas lähtö sotatielle.

Sitä oli jollain tavalla tiedetty odottaa. Sekin oli ehkä perheelle helpottava tieto että Viljam ei joutunut suoraan taistelulinjoille, vaan Helsinkiin esikuntatehtäviin. Mutta ei ollut kotirintamakaan vaaraton. Vuosien 41-42 vaihteessa hän sairastui keuhkokuumeeseen, häälyi kaksi päivää elämän ja kuoleman rajalla ... mutta elämä voitti. Silloin ei vielä ollut hänen vuoronsa lähteä pois, Korkein Kaitsijamme katsoi että suuri perhe tarvitsi vielä isää. Tämän jälkeen hän oli vielä turvanamme ja keskuudessamme lähes viisikymmentä vuotta. Viljam Rusi kotiutettiin keväällä 1942 ikänsä ja suuren perheensä vuoksi. Koti-Karjala oli vapautunut syksyllä 1941.

Nyt siirtokarjalaisille tuli mahdollisuus palata kotiseuduilleen. Toukokuussa 1942 perhe palasi rakkaaseen kotikylään Uudenkirkon Kaipialaan. Talvisodassa kylä oli tuhoutunut niin että kylän 26 talosta oli jäljellä vain neljä saunaa ... Asutuksen aloittajilla täytyi olla sekä uskoa että työintoa alkaakseen taas elämän raunioitten varjossa. Yksi tuholta säästyneistä saunoista oli Rusin perheen ja siinä suuri perhe asui kesän. Vaikka kesällä 1942 oli puutetta melkein kaikesta mitä ihminen tarvitsee elääkseen niin kotona oli hyvä olla. Viljam sai ostaa niin sanotun asevelitalon joka oli Itäkarjalassa tehty koottava hirsitalo. Siihen muutettiin syyspakkasilla 1942 - tuoreet hirret olivat pinnaltaan niljakkaita koko talven, mutta oli lämmintä ja oltiin oman katon alla. Almalle ja Viljamille se oli järjestyksessä toinen koti. Tuntuu kuin olo koti-Karjalassa jatkosodan aikana olisi kuin unta vaan, unta josta ei mitään antaisi pois. Sen ajan puutteetkin muistetaan melkein myönteisinä.

 

Toinen evakuointi 1944

Jälleen kerran Viljam Rusi joutui isänmaansa palvelukseen. Aselevon tultua 1944, ennen alueluovutuksia, hänet määrättiin viljankorjuuseen luovutettaville alueille.

Kesäkuussa 1944 tuli uusi evakkoon lähtö. Kesän 1944 Karjalasta lähdössä oli karja saatu mukaan, niille piti saada ruoka.  Myöskin perheen piti jostain saada elanto - täytyy ihmetellä millä maattomat selvisivät, sillä ei yksin rukous riittänyt vaan piti olla myöskin toimintaa.  Nyt siirtolaisen tie vei vähän eri paikkakunnille, ensin Kangasniemelle, sitten Maskuun ja sieltä edelleen Ruskolle. 

Vihdoin 1947 tuli lopullinen sijoituskunta , Koski TL. Vaikka vanhimmat lapset olivat jo lähteneet pesästä oman leivän hankintaan lapsia oli vielä kotona ja heille, kuten myös isälle ja äidille, tarvittiin koti. Alma ja Viljam ostivat maatilan ja alkoi taas uudisrakennus, järjestyksessään jo kolmas.  Näin nousi Koski TL:n Sorvaston kylään omakotitalo, uusi ja hyvin tehty. Tämän lisäksi valmistuivat karja- ja maatalousrakennukset. Hyvät tasaiset pellot olivat vieressä.

Alma ja Viljam Rusi myivät maatilansa voimien vähetessä neljäntoista viljelyvuoden jälkeen syksyllä vuonna 1961 ja muuttivat Turkuun, josta ostivat omakotitalon Vasaramäen kaupunginosasta.   Täällä he viettivät yhteisen elämänsä Alman kuolemaan asti 1982.  Tämän jälkeen Viljam muutti asumaan yksin kerrostalokaksioon lähelle Lailaa, nuorinta lastaan.

 

Ylös Evakkojen asuttaminen